sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Stray Cats

Sisareni tarvitsi lahjan eräälle eläimistä tykkäävälle nuorelle. Ideoitiin hieman viestein, millaiset sukat voisivat olla. Mielessäni oli pinterestissä näkemäni kuva kissoista ja etsin sen sukan suuhun. Lähdin kokeilemaan millaiset sukista tulisi. Ja niin alkoivat nämä kulkukissat syntymään. Sukan suut muodostuivat peilikuviksi, paitsi hännät taisi olla samaan suuntiin noilla parille istuvalle kissalla.
Väreiksi valikoituivat lankavarastojeni kätköistä löytyvistä väreista vaalea lila ja musta. Aikaa ei ollut käydä lankakaupassa, vaan kissat täytyi saada puikoille mahdollisimman pian idean synnyttyä. Tarvehan oli aivan niillä näpeillä. Sainkin ensimmäisen sukan ekana iltana kudottua yli kantapään. Siinä vaiheessa saimme tietää lahjan saajan jalan koon noin suunnilleen.
Hetken harmaita aivosoluja oli vaivattava ja nukuttava yön yli jalkaterän kuvioinnin kanssa. En suostunut kutomaan helppoa pelkkää mustaa jalkaterää vaan halusin siihen edes jotain jujua. Sisareni oli ehdottanut kissantassua, mutta halusin vähän erilaisen kuin edellisissä kissasukissa.
Lopulta jalkateriin piirtelin tämmöiset tassuparit. Hieman niitä sovittelin ensin lomittain, mutta olisi tullut niin pitkiä langanjuoksuja sidottavaksi, joten tassut menivät sitten vierekkäin. Ehkä siinä on ollut monta kissaa, kaikki sukanvarren neljä eri kissaa menossa, joten on tallautunut ihan polku tassuja. Jalkaterän alle tietenkin piti saada vastaavaan kohtaan värilangalle jotain kuviota, joten päädyin sitten tuollaisiin palkkeihin.
Ihan kivat sukat niistä syntyi, vaikka tuossa sukanvarressa olikin tekemistä. Paljon pitkiä langanjuoksuja sidottavana, muutama kerros vain parin silmukan takia. Kissojen hännät tein jälkikäteen silmukoita jäljentäen.

Malli: Stray Cats by Kardemumma, koko 38-39
Lanka: Gjestal Maija, musta ja vaalea lila, yhteensä 92 g
Puikot: resorissa 2,5, muuten nro 3

11 kommenttia:

  1. Todella ihanat sukat sait tehtyä :) saaja varmasti onnellinen :)

    VastaaPoista
  2. Hauskat sukat ♥ Minun on varmaan etsittävä itselleni tuo sama kuvio, kissaihminen kun olen =)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat sukat. Sä oot hyvä keksimään itse ja osaat ideasi toteuttaakin kauniisti.

    VastaaPoista
  4. Kivat sukat, kissat kolahtaa aina meikäläiseen ;)

    VastaaPoista
  5. Olisiko kissojen kuviota saatavilla? Ihanat! Etsin anopin sukkiin ohjetta kissoista.

    VastaaPoista
  6. Wow!! Is there a pattern available? I love this.
    Thank you, Janet.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.