tiistai 2. helmikuuta 2016

Muhkea ja palmikot

Palmikot ovat olleet kovasti puikoillani tammikuun loppupuolella. Tähän huiviin metsästin lankoja yhden päivän lähikaupungissa. Lopulta Novitan Isoveljen punainen oli se paras vaihtoehto tarjolla olevista. Yllättävän vähän oli tarjolla punaista. Lankahyllyt olivat minusta aika synkät, kun kevätlangat eivät vielä olleet tulleet. Varastoistani ei löytynyt riittävästi paksua, punaista lankaa toteuttaakseni palmikkohuivin, joten pääsin ostamaan lankaa. Vaikka tarkoitus onkin ollut tehdä omista varastolangoistani niin paljon kuin mahdollista.
Kudoin huivista niin pitkän kuin kolmesta Isovelikerästä syntyi. Aluksi tekeillä oli toisenlaisilla palmikoilla oleva huivi, mutta ne palmikot eivät säväyttäneet ja aika nopeasti laitoinkin työn sivuun ja aloitin toisen huivin. Otin tämän tutun mallin ja aika muhkeat palmikot tästä syntyikin. Pituutta huiville kertyi kutakuinkin pari metriä ja lankaa kului ne kolme kerää, puntarin mukaan 290 g. Purin tuon toisen aloituksen, kun selvisi, että teen tällä mallilla ja kudoin senkin pätkän langat mukaan. Tästä ei jäänyt siis hukkalankoja, jollei lasketa sitä, että ostin varmuuden vuoksi neljä kerää lankaa. En halunnut riskeerata sillä, että lanka loppuisi kesken ja huivista tulisi lyhyt vain sen takia, ettei saa enää samaa värierää. Viimeisestä kerästä voi kutoa vaikka lapaset.
Malli: Muhkea by Kardemumma
Lanka: Novita Isoveli, väri nro 587, 290 g
Puikot: Nro 5,5 pyöröt, muoviset.
Huiville pariksi olen kutonut hieman kapeammat palmikkolapaset samalla mallilla kuin tein aikaisemminkin lapaset. Uskoisin näiden olevan saajansa käsiin sopivat. Näissä on keskellä sama palmikko kuin huivissa. Palmikkokäännöt tehty vain hieman useammin ja ohuemmalla langalla.

Malli: Palmikko
Lanka: Kauhavan Kangas-Aitta Oy Inka, 58 g
Puikot: Nro 3 Pony Bambu

8 kommenttia:

  1. Ihania palmikoita! Ihastuin etenkin huiviin. :)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis huivi! Ihana tuo palmikkokuvio :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi! Palmikot on niin ihania.

    VastaaPoista
  4. Miten ihana huivi, todella kaunis ja muhkea :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat sekä lapaset että huivi:-)

    VastaaPoista
  6. Det va en fin röd halsduk..vantarna va oxå så fina!

    VastaaPoista
  7. Kaunis setti. Itse olen tehnyt kirjavasta Joki-langasta ja aloitin samantien punaisesta Joki-langasta ja se on puolessa välissä ja neulon muutakin, niin että huivi ei valmistu ihan heti.

    Katselin juuri sinun langankulutusta ja huomasin, että vuosi vuodelta langankulutus pienenee. Ilmeissti neulot vähemmän koko ajan. Itselläni on ihan sama juttu, mutta en kirjaa langankulutusta lainkaan vaan näen itse, mitä olen neulonut viime aikoina. Vähemmän kuin edellisvuosina, koko ajan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Langankulutuksessa olisi paljon parempi metrimäärä. Olen siirtynyt yhä ohuempiin lankoihin töissäni, joten lankaa kuluu painon mukaan vähemmän. Mutta metreissä laskiessa lankaa on kulunut enemmän. Viime vuosi oli poikkeus sairastelun vuoksi. Esim. paksusta langasta kudotut lapaset painaa paljon enemmän kuin 2,5 numeron puikoilla kudotut, ohuesta fingerin paksuisesta langasta. Mutta paljon enemmän joudut neulomaan metreissä lankaa saadaksesi ohuemmasta langasta valmista kuin paksuista. Senhän kertoo jo lankojen kerien metrimäärät. Jos perheeltäni kysytään, neulon nykyisin paljon enemmän kuin aikaisemmin.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.